Muistot kertovat kuka olet ja mistä tulet. Muistot kytkevät ihmisiä yhteen. Muistot luovat yhteisöjä, jatkuvuutta ja merkitystä elämään.
-
-
Kun ihminen pysähtyy, syntyy muistoja
-
Päättäjät vaikuttavat seurakunnan henkeen
Viitasaarella on seurakunnassa äänestysaktiivisuus ja valtuustoehdokkaiden määrä ollut meillä ollut kasvussa. Vastavirtaan on siis menty verrattuna muualle. Siihen varmaan on vaikuttanut hyvin omaperäinen ja yhteistyö hakuinen konsepti seurakuntavaaleissa. Jo kaksi kertaa kaikki ehdokkaat ovat olleet samalla ”listalla” jolla on seurakunnan avaraa ja uudistuvaa henkeä tukeva ohjelma.
-
Raivauksen jälkeen on uuden kasvun vuoro
”Raivaus” oli tavoitteeni vuodelle 2025. Onnistuin yli odotusten. Luovuuden henkireiät,oman elämän arkeologia, mielen ja kehon kuuntelu, pettymyksetkin ja niiden jälkeen irti päästäminen ovat raivanneet tilan uudelle. Vuosi 2026 alkaa huolettoman luottavaisuudella.
-
Onko mitään rajaa?
Huomasin ministeri Sari Essayahin pohtineen, onko oikeudenmukaisuus vai usko kristillisen kirkon ydinasioita. Kyllä ne on molemmat - sekä - että.
-
Kuuletko maan puhuvan?
Me tulemme kuulemaan miten maa puhuu.” Näin tiivisti saamelainen, ”jäkäläteologiksi” itseään kutsuva pappi Erva Niittyvuopio viestinsä. Kirkon juhlilla Tampereella oltiin ihmisen ja luonnon suhteen ytimissä.
