Koen yhden elämänympyrän sulkeutuvan. Aika monta pikamatkaa on tullut juostua ja pidettyä monia palloja ilmassa yhtä aikaa. Aloittaisiko ensi vuosi elämässäni sadonkorjuun ajan? Vähemmän vastuuta - enemmän vapautta.
-
-
Virsiä ja viiniä -ilta tuo pyhän arjen keskelle
Moni on höristellyt korviaan kun sanoin olleeni Viitasaaren seurakunnan Viiniä ja virsiä - illassa Huopanankosken kioskilla. Pyhä tulee arjen keskelle monin tavoin.
-
Luottamuksen rakenteet horjuvat
Kansalaisjärjestöt vahvistavat yhteisöjä ja luovat luottamusta. Nyt yhden puolueen ja ministerin etu ajaa yhteisen hyvän edelle. Järjestörahoitusta maan hallitus leikkaa rajusti. Kaipaan entisiä kompromissien aikoja. Näin ei Suomi pysy hyvänä.
-
Vikisemättä vai mukisematta 😀 – Viitasaaren valtuustossa on hyvä henki
Viitasaaren valtuuston hyvä yhteishenki taisi yllättää ulkopuoliset arvioitsijat. Toki kuntalaisilla oli kovin lyhyt aika ottaa kantaa lopulliseen ohjelmaan.
-
Kun ihminen pysähtyy, syntyy muistoja
Muistot kertovat kuka olet ja mistä tulet. Muistot kytkevät ihmisiä yhteen. Muistot luovat yhteisöjä, jatkuvuutta ja merkitystä elämään.
-
Päättäjät vaikuttavat seurakunnan henkeen
Viitasaarella on seurakunnassa äänestysaktiivisuus ja valtuustoehdokkaiden määrä ollut meillä ollut kasvussa. Vastavirtaan on siis menty verrattuna muualle. Siihen varmaan on vaikuttanut hyvin omaperäinen ja yhteistyö hakuinen konsepti seurakuntavaaleissa. Jo kaksi kertaa kaikki ehdokkaat ovat olleet samalla ”listalla” jolla on seurakunnan avaraa ja uudistuvaa henkeä tukeva ohjelma.
