Michelle Obaman ”Minun tarinani” –elämäkerta oli luettava pienissä paloissa ja nautiskellen. Niin paljon siinä oli oivaltavia huomioita ja kokemuksia, joihin voi samanikäisenä naisena samaistua – vaikka eri maailmoista ja eri mantereilta ollaankin. Ihailin lukiessani hänen …
-
-
Michelle Obama ja minä
-
– Oman elämäni aiheita –
Kirjoittelen verkkosivuille itselleni merkityksellisistä aiheista. Toivosta, onnellisuudesta, ihmisoikeuksista, yhteiskunnasta noin yleisesti sekä paikallisesta ja valtakunnallisesta politiikasta ja joskus kirkonkin asioista. Pohdin myös sitä, miten minusta tuli juuri minä. Tervetuloa tutustumaan! Olen nyt työssä valtiovarainministeriössä ministeri …
-
Arkkipiispan pienet askeleet oikeaan suuntaan
Kirkkoni ilahdutti kesäkuun lopulla osallistumalla Pride-viikkoon. Kesäkuun lopun tapahtumasta on tullut samantapainen sukupolven merkkipaalu kuin aikoinaan YK:n päivän lokakuiset aseidenriisuntamarssit tai Etelä-Afrikan rotusorron vastaiset kampanjat omassa nuoruudessani. Vaikeusastetta lisää se, että maailmanparantaminen suuntaa nyt enemmän …