Vuosi sitten elämäni tuntui olevan raivauksen tarpeessa. Raivaus onnistui oikeastaan paremmin kuin osasin odottaakaan. Erikoiset elämän sattumukset, luovuuden henkireiät, oman elämän arkeologia ja pettymyksetkin siihen johdattivat.

Luopumisen tuskasta kasvoikin vapaus uuteen. Vastuuvapaus. Mielen huolettomuus. Ihan niin kuin olisi alkanut elämän uusi kausi.

Raivauksen vuoden jälkeen on edessä uuden kasvun vaaliminen. Vuosi 2026 tuo vähemmän velvoitteita – enemmän luovuutta. Valintojenkin vuosi on edessä. Millainen uusi kausi?

Tuntuu uhkarohkealta sanoa, että mikään ei erityisemmin huoleta minua. Mutta se on totta. Velvoitteet ovat vähentyneet. Luovuuden tilaa on enemmän. Luotan että kaikki järjestyy.

Mielessä kypsyvät Ideat,  jotka voin laittaa toimeksi monelta osin ihan itse.  Paikalliset yhteisölliset jutut tuovat hyvää mieltä. Vaikuttaminen hakee uusia väyliä.

Vuosi sitten halusin raivata kotia ja elämääni

Raivauksen tarve oli vuoden takainen intuitio. Kodissa tuntui olevan liikaa tavaraa. Tuntui siltä että myös sisäistä – mielen metsää oli harvennettava, kaipasin avarampaa maisemaa. Kenties vapautta? 

Olin laittanut monia uusien ideoiden taimia itämään mutta niiden elintila oli liian ahdas.  

Halusin raivata itseni menneiden vuosien tiheän elämän läpi. 

Aivan konkreettisesti kaapeista oli siivottava pois vanhoja vaatteita ja tavaroita. En edes muistanut enää mitä kaikissa paperikasoissa on.

En kokenut itseäni stressaantuneeksi – enemmänkin kaipasin jonkinlaista välitilinpäätöstä.  

Ikä karttui ja unelmien toteuttamisen määränpää tuntui lähestyvän.

Henkirei’ istä alkoi pilkottaa uutta 

Löysin vuoden mIttaan lyhyitä kursseja ja koulutuksia. joista tuli henkireikäpäiviä. Sieltä alkoi pilkottaa vielä sinisempää taivasta. 

Hyvinvointikirjoittaminen, mindfulness, musiikki ja pyhän kokemukset virittivät uusille taajuuksille.

Tyttäreni yhteiskuntatieteen opintoja ja kesätoimittajan työtä seuratessa innostuin muistelemaan, että mihin kohtaan tutkimussuunnitelmani jäivät kun politiikka veti puoleensa 35 vuotta sitten. 

Pohjimmiltani olen yhteiskuntatieteilijä jota ympäröivät ilmiöt kiinnostavat. Mitä tapahtuu todella?

Väitöskirjan tekemättömyys ei suoranaisesti ollut minua vaivannut.   Mutta politiikan ”medialisoitumisen” sekä journalistien käsistä karkaavan politiikan portinvartijuuden teemat alkoivat kutkuttaa mieltäni.  

Kekkosen jälkeisestä ajasta totuuden jälkeiseen aikaan on politiikassa ja journalismissa pitkä matka jonka olin itse kokenut. 

Keho muistutteli – enkelit vartioivat? 

Erikoiset tapahtumat ja kehon viestit pysäyttelivät. Muistuttivatko ne raivauksen tarpeesta?

Kevään liukkaalla moottoritiellä Jyväskylään autojonossa tuli äkkijarrutus eteen. Luistelin rattia rivakasti pyörittäen laidasta laitaan autojen ja sillankaiteiden välissä. En ole koskaan ollut taitava kuljettaja. 

Kuin ihmeen kaupalla mitään ei sattunut. Olen monesti siihen hetkeen palannut. Aivan kuin airbagit olisivat olleet auton ulkopuolella. Enkelitkö auttoivat? 

Syksyllä sain oudon kohtauksen, josta olin ihan varma että nyt kuolen tähän. Mietin jo että enpä sitten ehtinyt kirjoittaa muistelmia lasteni iloksi. Ambulanssi vei päivystykseen mutta mitään ei löytynyt.  Muistutus ajan rajallisuudesta jäi kytemään. 

Syksyllä ajoin Emoslahdentiellä ojaan suoralla tiellä kun ajatukset olivat hyvinvointialueen kokouksessa, johon olin menossa johtamisen pulmia ratkomaan. Ei sitä ojaanajoa voinut oikein kaihinkaan piikkiin laittaa vaikka sekin vaivasi 

Onni onnettomuudessa ! 

En ollut suunnittelut aloittavani raivausta hyvinvointialueen luottamustehtävistä. Koin että vaalimenestys velvoittaa.  

Tein puolipäiväistä työtä aluehallituksen puheenjohtajana vuodesta 2022. Toimin todella antaumuksella, koska olin kiinnostunut ihmisten ja henkilöstön näkökulmista ja tunsin sote-uudistuksen kokonaisuuden.  

Teimme hallituksessa itsearviointia ja seurantaa. Halusin osaamisellani auttaa ja tukea johtoa. Tuin ja tein ilmeisesti liikaa tai tavalla jota muiden valtuustoryhmien johtajat ja Keskisuomalainen – lehden syväkurkut eivät katsoneet hyvällä. Aluehallituksessa oli sinänsä hyvä ja oppiva henki.

Otin mindfulness – kyvyt käyttöön; hyväksyin tilanteen ja päästin irti.  Koin oloni vapautuneeksi. Vastuu ja perusteleminen taakka on nyt muilla

Toki haluan edelleen vaikuttaa siihen että luottamus julkisiin hyvinvointipalveluihin palautuu ja uudistus onnistuu. Kyllä siihen keinoja löytyy.

Oman elämän arkeologiaa 

Mitä tavoitteita asetan alkavalle vuodelle 2026? Jatkan oman elämäni eri kerrosten tutkimista. Valitsen mitä siitä jalostan jälkipolville.  Tietynlaista arkeologiaa on siis luvassa.

Kesällä tyhjensin jo Louen talon vintin. Sieltä löytyivät 1990-luvun eli kansanedustaja-ajan jakkupuvut.

Aion vaalia luovuutta eri muodoissaan – kirjoittaa, lukea, ajatella ja musisoida ja tehdä puutarhassa kauneutta. Mielen ja kehon yhteys  tuo tasapainoa. Olen oppinut pientenkin pysähtymisten arvon. 

Alkuvuoden projektini on tehdä väitöskirjan tutkimussuunnitelma ja sen myötä hakea jatko-opiskeluoikeutta valtiotieteellisestä tiedekunnasta Helsingistä.

Maaseudun tulevaisuus kiinnostaa

Ostin muutama vuosi sitten entisen suurkaupunkiarkkitehdin Rem Koolhartin kirjan, joka kertoi hänen näyttelystään ”Countryside the Future” New Yorkin Guggenheim -museossa. Se kertoi maailman maaseudun muutoksesta

Maaseutu, paikallisuus ja yhteisöjen vahvistaminen on minulle tulevaisuuden yhteiskunnallista kestävyyttä. 

Ilmolahdella tavataan! Meillä on kylän asutuksen 430-vuotisjuhlat vuonna 2027.

Ajattelen isosti ja toimin paikallisesti !