”Raivaus” oli tavoitteeni vuodelle 2025. Onnistuin yli odotusten. Luovuuden henkireiät,oman elämän arkeologia, mielen ja kehon kuuntelu, pettymyksetkin ja niiden jälkeen irti päästäminen ovat raivanneet tilan uudelle. Vuosi 2026 alkaa huolettoman luottavaisuudella.
-
-
Raivauksen jälkeen on uuden kasvun vuoro
-
Kuuluuko hoidon jatkuvuus lastensuojeluun?
Eivätkö sijaishuollon ja lastensuojelun asiakkaina olevat lapset ja nuoret tarvitsisi hoidon jatkuvuutta eli omalääkäriä ihan ensimmäisten joukossa? Yllättävän vähän on asia ollut esillä. Ehdotin Keski-Suomen palvelustrategiaan lasten ja nuorten hoidon jatkuvuuden tavoitteita.
-
Kohti uutta elämänvaihetta
Koen yhden elämänympyrän sulkeutuvan. Aika monta pikamatkaa on tullut juostua ja pidettyä monia palloja ilmassa yhtä aikaa. Aloittaisiko ensi vuosi elämässäni sadonkorjuun ajan? Vähemmän vastuuta - enemmän vapautta.
-
Oliko minussa jotain liikaa?
Persoonassani, osaamisessani ja toimintatavassani hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtajana oli varmaan jotain liikaa. Liian erilaista – liian innokasta - liian sitoutunutta. Elämä on oppimista
-
Löytyykö Keski-Suomessa me-henkeä?
Onko nyt ”Pelastetaan Keski-Suomi” - sopimuksen aika? Johtaja vaihtuu mutta myös poliittisten ryhmien luottamuksellisen yhteistyön on vahvistuttava. Ryhmät, virkajohto ja henkilöstöjärjestöt tarvitaan pelaamaan samaan maaliin,
