Eivätkö sijaishuollon ja lastensuojelun asiakkaina olevat lapset ja nuoret tarvitsisi hoidon jatkuvuutta eli omalääkäriä ihan ensimmäisten joukossa? Onko muilla hyvinvointialueilla tässä edetty?
Esitin palvelustrategiaan lisäystä että aloitettaisiin hetimiten nimeämällä sijaishuollon laitokselle vastuulääkärit. Se ei vielä saanut enemmistön kannatusta mutta jatkan vaikuttamista.

Omalääkäri-malli etenee Keski-Suomessa 👍
🤗Hoidon jatkuvuutta parantavaan omalääkäri -malliin on vihdoinkin sitouduttu Keski-Suomen palvelustrategiassa. Hoidon jatkuvuus tarkoittaa sitä, että ihmiselle syntyy pitkäaikainen hoitosuhde samaan lääkärin ja hoitajaan. Hoitotulokset ovat silloin parempia ja asiakkaat sekä työntekijät tyytyväisempiä.
Omalääkäri-malliin mennään asteittain. Eteneminen on jo aloitettu palveluiden piirissä olevista ikäihmisistä ja pitkäaikaissairaista. Se on mainiota!
Lastensuojelun piirissä olevilla lapsilla on enemmän terveysongelmia kuin muilla lapsilla
🤷♀️Suunnitelmista kuitenkin puuttuvat nyt kokonaan kodin ulkopuolelle laitoksiin tai perheisiin sijoitetut lapset ja nuoret. He hyötyvät myös omalääkäristä ja luottamusta rakentavasta hoitosuhteesta. Kodin ulkopuolelle sijoitetuilla on terveydellisiä riskejä monin verroin enemmän kuin muilla lapsilla. Terveydenhuollon tuen saanti sosiaalityöntekijän arviointeja varten olisi sujuvaa, kun tiedossa olisi lapsen asioista vastaava lääkäri-hoitaja- työpari.
🧩Ehdotin aluevaltuustossa palvelustrategiaan lisäystä, jonka mukaan lastensuojelulaitoksille nimetään vastuulääkärit ja perheisiin sijoitetuille lapsille varmistetaan omalääkäri- hoitaja – työpari.
Tämä ei vielä saanut enemmistön kannatusta. Asia on mahdollista korjata, kun valtuustossa alkuvuodesta vastataan omalääkäritoimintaa koskevaan Keskustan valtuustoryhmän aloitteeseen. Pian asia on lautakunnan käsittelyssä.
Koko perheen omalääkäri olisi mainio tavoite
Kainuussa on lähdetty kehittämään omalääkärimallia niin, että eri perheenjäsenet tulevat samalle lääkärille. Keski-Suomessa voitaisiin mennä samaan suuntaan aloittaen lastensuojelun piirissä olevista perheistä.
Sosiaalityökin uudistuu ihmissuhteiden jatkuvuutta tukevaksi
Juuri nyt olisi oivallinen vaihe ottaa lastensuojelun omalääkäri- malli käyttöön koska myös sosiaalityötä uudistetaan. Arviontiryhmäkin suositteli siirtymistä ns. yhdennettyyn sosiaalityöhön. Nykyinen malli on pilkkonut lastensuojelun prosessin eri vaiheet eri työntekijöille. Sosiaalityö on ytimeltään ihmissuhdeperustaista – kohtaamista.
Tarkoitus on, että jatkossa perheellä säilyy tuen eri vaiheissa sama sosiaalityöntekijä. Ihmissuhteiden jatkuvuus luo luottamusta ja tuo työhön vaikuttavuutta sekä terveyden- että sosiaalihuollossa..

– perheiden varhaisen tuen sosiaalipalveluiden noteerasmista kun palveluita verkostoidaan paikallisesti
– hoidon jatkuvuutta lastensuojelun ja etenkin sijaishuollon asiakkailla
– perhehoidon mahdollisuuksien monipuolista huomiointia myös lastensuojelun avohuollossa sekä
– seniorikeskus. Yhteistyön jatkamista kuntien kanssa kun hyvinvointia ja terveyttä edistetään.
Varhaista tukea ja Perhehoitoa koskevat esitykset menivät läpi. Lasyrnsuojelun ja terveydenhuollon yhteistyötä sekä seniorikeskustoimuntaa koskevia täytyy esittää uudelleen eli jatkaa vaikuttajista. ,
