Viitasaari haluaa lisätä "pehmeää vetovoimaa" kulttuurin avulla. Voisiko nykymusiikki tosiaan murtautua ulos taiteen marginaalista Keski-Suomen maaseutukaupungissa? Viitasaarella on pidetty jo yli 40 vuoden ajan nykymusiikkifestivaali - Suomen pisin yhtäjaksoinen sellainen. Nyt on ajatuksena avartua ympärivuotiseen, …
-
-
Musiikin aika soi edellä
-
Pelko pois !
Olli Rehnin ja Pekka Haaviston linjat ja tyylit ovat minun silmissä presidentinvaaleissa olleet hyvin lähellä toisiaan. Siksi on helppo kannattaa toisella kierroksella itselleni toiseksi parasta vaihtoehtoa. Ymmärrän senkin että joku toinen Keskusta - aktiivi päätyy toiseen johtopäätökseen. Kotiseuturakastajien joukkoon mahtuu erilaisia näkökulmia.
-
Presidenttiehdokkaiden pienet mutta tärkeät erot
Presidenttiehdokkaiden eroja voi hakea vaalikoneiden ohella luonteesta, johtajakokemuksesta, koko Suomen tuntemisesta ja edellytyksistä yhdistää suomalaisia. Olemme Viitasaarella kampanjoineet innolla Olli Rehnin puolesta. Hän voi koota suomalaisia niin että isänmaan parhaat päivät ovat vielä edessäpäin.
-
Kähkösen romaani saa etsimään oman suvun ”uurnia”
Sirpa Kähkösen romaani sai pohtimaan omaa lapsuutta ja suvun historiaa mutta on sillä minulle myös yhteiskunnallinen viesti: eikö vastakkainasettelujen ajan pitäisi olla ohi? Miten Suomi pysyy hyvänä?
-
Hyvinvointialueet saavat paikata hallituksen sosiaaliturvaleikkausten vaikutuksia lapsiin ja perheisiin
Keski-Suomen hyvinvointialueella on vahvistettu jo ensimmäisenä toimintavuotena lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita. Jatkoa suunnitellaan ja tarvetta onkin. Hallituksen kaavailemat sosiaaliturvan leikkaukset kun uhkaavat lisätä palveluiden tarvetta . Monet leikkaukset kasautuvat haavoittuvassa asemassa oleviin perheisiin. Hyvinvointialueet saavat …
