Syksyn joulujuhlakeskustelussa puhuttiin paljon muotoseikoista mutta todella vähän juhlien sisällöstä. Miksi koulussa juhlia vietetään? Mikä seurakunnan rooli on yhteistyössä koulujen kanssa? Mitä vaikutuksia on sillä, jos yhteiset juhlat lopetetaan?

Sanottakoon taustaksi, että olen jouluihminen, jolle on tärkeää traditiot, sukulaiset, laulut, tunnelmat, kynttilät, lahjat ja joulupukin käynti, koristeet mutta myös joulun henki.  Se on laskeutumista rauhalliseen olotilaan, jossa ei  (ainakaan liiaksi) paina maalliset huolet mutta ollaan herkkiä lähimmäisten auttamiselle ja myös kohtaamiselle. Keräyksiin annetaan rahaa ja muistetaan naapureita. Se ilmenee hautausmaalla jouluaattona, kun tutut ja vieraat toivottelevat kohdatessaan hyvää joulua.

Kristillinen joulu on hyvän tahdon sekä lapsen arvostamisen juhla.

Siitä voi sitten liukua joustavasti tammikuuhun valon aikaan ja kevään odotukseen.

Koulun joulujuhlista ja niiden pitopaikoista, sisällöstä sekä koulutyöhön liitetyistä jumalanpalveluksista käytiin syksyllä paljon keskustelua, joka minun mielestä oli jotenkin teknisluonteista. Saako olla rukouksia ja uskontunnustuksia, minkälaisia lauluja, missä paikassa?

Puhuttiin muotoseikoista mutta todella vähän juhlien sisällöstä eli siitä, että mikä on joulun sanoma tai mikä on koulun juhlien merkitys? Miksi koulussa juhlia vietetään? Miksi seurakuntien mukana ololla niissä on pitkät perinteet? Mitä vaikutuksia on sillä, jos ne lopetetaan? Lisääntykö jonkun työt tai vastuut koulussa?

Juhlat ovat yhteisten arvojen vahvistajia

Puhun nyt kokemusasiantuntijana. Olen kymmenen vuoden ajan käynyt lasteni joulujuhlissa koululla sekä joulu- ja kevätkirkoissa Viitasaarella.  Meillä on ollut monenlaisia juhlia: koulun salissa pidettyjä joulujuhlia väljällä kristillisellä sanomalla ja ilmankin (”Valon juhlat”), yläkoulun yhteinen joulujuhla kirkkotilassa (ns. yökirkko) sekä alakoulun kevätlukukauden päätös jumalanpalveluksena jonka jälkeen jaetaan todistukset kirkon pihalla. Myös lukuvuoden alkajaisiksi on ollut jumalanpalveluksia, jonne ovat tulleet lähestulkoon kaikki oppilaat. Minulla ei ole tietoa siitä, että kuinka monta oppilasta näistä on jäänyt pois ja minkälaista ohjelmaa heille on ollut.

Koulun juhlat ovat yhteisten arvojen ja yhteisön vahvistajia. Niissä puhutellaan paitsi lapsia, myös vanhempia ja opettajia sekä koulun henkilökuntaa. Niissä luodaan yhteisiä mielentiloja ja koetaan yhdessä tärkeitä siirtymätilanteita (koulun aloitus, yläkouluun siirtyminen, oppivelvollisuuden päättäminen).

Yhdessäolon tavoite ei toteudu, jos osa lapsista ei ole mukana koulun yhteisessä joulu- tai kevätjuhlassa siksi, että se pidetään kirkossa tai siksi, että sen koetaan tai pelätään sisältävän kristillisen uskonnonharjoituksen osasia. Jokin ratkaisuhan tähän pitää löytää.  Toisaalta kristinuskon välittämät arvot ovat Suomessa niin vahvasti yhteiskunnan pohjavirtauksissa mukana, että ihan täydellinen irrottautuminen siitä ei taida olla mahdollistakaan.

Entä jos emme olisi menneet kirkkoon?

Tein ajatusleikin siitä, että kaikki seurakunnan kanssa pidetyt koulun juhlat ja jumalanpalvelukset olisi jätetty pois tuolta kymmenen vuoden ajalta. Olisinko minä tai lapset jääneet jostakin paitsi?

Ainakin tunneskaala olisi jäänyt kapeammaksi. Juhlien tilalla ja tunnelmalla on merkitystä. Monta ilon ja kaihon kyyneltä olen kirkon penkissä pyyhkinyt silmästä ja nähnyt myös vierustoverivanhempien pyyhkivän.  Seurakunnan juhlissa on sanoitettu siirtymiä, puhuttu arvoista, hyvästä tahdosta, lähimmäisistä, siitä ettei saa kiusata, että kaikilla on arvonsa ja että todistus ei ole ihmisyyden mitta. Perusopetuksen juhlissa on keskitytty hauskaan ja ilakointiin, mikä sekin on hyvin tarpeellista ja välttämätöntä.  

Onko kyseessä ollut tietoinen tai tiedostamaton työnjako koulun ja seurakunnan kesken – ehkäpä? Kokemuksia ei voi liiaksi yleistää. Meikäläinen on seurakuntamyönteinen ihminen ja minulle hengellisillä asioilla voi olla paljon suurempi merkitys kuin jollekin toiselle. Voihan olla, että meillä Viitasaarella koulun ja seurakunnan tehtävänjako on jostain syystä muodostunut aikain kuluessa juuri tällaiseksi ja muualla on toimittu toisin.

Mitä hyvää kirkossa pidetyt juhlat ovat minulle antaneet?

Listasin tähän loppiaisen kunniaksi, mitä hyvää kirkossa pidetyt joulujuhlat sekä koulun jumalanpalvelukset ovat tuoneet minulle ja lapsilleni?  Tämä kokemus saattaa toki olla myös vahvasti riippuvainen siitä, millaisia pappeja, pastoreita, nuorisotyöntekijöitä, diakoneja ja kanttoreita Viitasaarella on ollut ja on. Mutta jokainen puhuu siitä mistä tietää.

Viitasaaren evankelisluterilaisen seurakunnan Haapaniemen koulun oppilaille järjestämissä juhlissa ja jumalanpalveluksissa olen kokenut olevan mukana seuraavia viestejä:

1. Kaikki lapset ja ihmiset ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita, riippumatta siitä mitkä heidän koulutodistuksensa arvosanat ovat.
2. Kaikilla on mahdollisuuksia ja kaikilla on oma parhaansa, johon voi yrittää päästä.
3. Tehdään hyviä tekoja toisillemme kouluyhteisössä, Viitasaarella sekä lähimmäisille lähellä ja kaukana. Silloin itsekin voimme paremmin ja koulussa on mukavaa.
4. Aikuiset (myös papit) ja lapset tekevät virheitä ja mokia. Se on inhimillistä ja siitä voi oppia ja niillä voi nauraa.  Virheistä huolimatta sinua rakastetaan.
5. Aika ajoin on hyvä pysähtyä miettimään omaa toimintaansa suhteessa muihin ja pohtia olisiko siinä jotain kohennettavaa. Anteeksi saa ja pitää pyytää ja anteeksi annetaan.
6. On tärkeä osata kuunnella vähän vaikeampiakin asioita, hiljentyä ja mielessä pohtia elämän isoja kysymyksiä.
7. Loma ja lepo työnteon jälkeen ovat ihmisille tärkeitä, niin lapsille kuin aikuisille.
8. Arvostakaa vanhemmat hienoja ja osaavia lapsianne ja nuorianne, kuunnelkaa mitä heillä on sanottavaa ja olkaa ylpeitä heistä! Arvostakaa myös lapset vanhempianne ja isovanhempianne ja ymmärtäkää heitäkin kun he työ- ja muiden kiireidensä keskellä painiskelevat.

Kumma kyllä, perusopetuksen juhlissa en muista koulun aikuisten näistä puhuneen (ainakaan niin että vanhempia olisi ollut kuulolla).  Seurakunnan ammattilaiset ovat olleet hyvin tukemassa koulun kasvatustehtävää ja myös opetussuunnitelman toteutumista. Olen tyytyväinen siihen, miten seurakunnan ja koulun yhteistyö on Viitasaarella toiminut.

Ympäri käydään ja yhteen tullaan

Mistä nämä yhteiset hyveet ja tavoitteet ovat saarnoihin, virsiin ja rukouksiin tulleet? Kyse on laajasti ottaen suomalaisen tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen, hierarkioiltaan matalan sekä keskinäiseen luottamukseen perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan arvoperustasta.

Suomen valtion ja yhteiskunnan luterilaisesta arvoperustasta kirjoittivat äskettäin Niko Huttunen Kanava-lehdessä (6/2019)  otsikolla ”Uskontoneutraali Suomi on illuusio” sekä Helsingin Sanomissa Sixten Korkman, joka arvio Lutherin ajattelun pohjustaneen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan syntyä.  

Irtiottomme katolisesta kirkosta 1500-luvun jälkeen vauhditti koko kansan lukutaitoa, tyttöjen ja poikien yhtäläistä koulunkäyntiä sekä naisten ja lasten oikeuksia ylipäätään. Tuskin on sattuma, että lasten hyvinvointi ja ihmisoikeudet toteutuvat globaalisti vertaillen parhaiten juuri Pohjoismaissa, joissa luterilainen etiikka on vahvasti sisäistetty.

Samoja  tavoitteita on kirjattu perustuslakiin, koululainsäädäntöön ja opetussuunnitelmien perusteisiin. Yhteisiä arvoja koulu sekä osaltaan sen erilaiset traditiot kannattelevat ja kirkko siinä mukana. Ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Kirkonkin on hyvä olla ratkaisuhakuinen

Uskonnollinen ympäristö monimuotoistuu, mutta myös tilanteet eri puolilla maata ovat erilaisia. Toivon, että ratkaisut löydettäisiin koulujen, varhaiskasvatuksen ja seurakuntien yhteistyön jatkumisesta ja siitä, että myös kirkkotiloja voidaan käyttää koulun tilaisuuksissa. Ratkaisut pitää hakea kunkin yhteisön kannalta toimiviksi. Yhteistyö vanhempien kanssa on varmasti yksi avainasia ja kunnioittava keskustelu erilaisia vakaumuksia omaavien kesken.

Suomi on niin läpeensä luterilainen ja kristinuskon kyllästämä maa, että täällä on vaikea elää täysin uskontoneutraalisti. Uskontojen tuntemus ja uskontolukutaito on myös yksi apu erilaisten jännitteiden purkamiseen myös niille, jotka eivät itse halua kuulua mihinkään uskontoon.

Kirkkokin voisi miettiä rooliaan myös siltä kannalta, että koulun kanssa voidaan juhlia sekä yhteisiä hyvän elämän arvoja pukea sanoiksi monella tavalla muutenkin kuin jumalanpalveluksen muodossa. Esimerkiksi Viitasaarelta listaamani hyvät viestit seurakunnasta lapsille, vanhemmille ja opettajille eivät ole riippuvaisia siitä, onko kirkossa luettu uskontunnustus tai edetty muutoin jumalanpalveluksen kaavan mukaan. Yhteisiin puheisiin, yhteislauluihin ja oppilaiden esittämään ohjelmaan nämä viestit ovat sisältyneet. Rukoillakin voi monella tapaa.

Kirkon työntekijöillä on myös paljon eettisen kasvatuksen osaamista sekä uskontojen välisen vuorovaikutuksen ammattitaitoa, jossa he voivat myös varhaiskasvatusta ja koulua auttaa.

Seurakunnissa on ammattitaitoa lasten ja nuorten kohtaamiseen todennäköisesti aika epätasaisesti. Yhteistyöhön lasten ja nuorten kanssa ei voi mennä aikuisten kielellä, vanhoilla fraaseilla tai pelkästään ylhäältä päin ”opettaen”.  Kannattaisi aina miettiä, millaisen kirkkokokemuksen haluaa lapsille ja nuorille antaa: kiinnostavan vai etäännyttävän? Valinnanvaraa on kirkon työntekijöilläkin paljon.  Olisiko tässä kirkon yhteisen koulutuksen paikka?

Jonkun työt lisääntyvät jos seurakunta ei juhlia järjestä

Entä jos seurakunnan ja koulun yhteistyö päättyy? Viitasaarella kirkon työntekijät ovat laittaneet paljon aikaa ja energiaa siihen, että seurakunnan tapahtumat koululaisille olisivat heille suunniteltuja, heidän näköisiään ja heitä puhuttelevia. Jos nämä työt jäävät seurakunnalta pois, niin jonkun muun on sitten koulussa nämä tehtävä.

Viitasaarella olisi käytävä keskustelu myös siitä, miten koulu itse juhlissaan välittää tärkeitä yhteisiä arvoja ja hyveitä. Varmasti meillä on kouluja, jossa tämä nyt jo toimii erinomaisen mallikkaasti mutta luultavasti tilanne on epätasainen. Ehkä emme ole ainoa kunta, jossa koulu ja seurakunta ovat ikään kuin jakaneet roolit?  

Presidentti Niinistö otti uuden vuoden puheessaan esille julkisen keskustelun vastakkainasettelut. Jännitteet ovat yhteiskunnassa vahvistuneet. En yritä nyt väittää, että koulun juhlat olivat ne sitten kirkossa tai koulussa, jumalanpalveluksina taikka ei, voivat tätä ongelmaa ratkaista. Mutta se millaista hyvän ihmisen ja hyvän yhteiskunnan mallia koulu juhlissaan välittää tai jättää välittämättä, sillä on merkitystä. Etenkin koteihin päin juhlat ovat koulun käyntikortti.

Muotoseikkoja enemmän olisi keskusteltava siitä, mitä haluamme juhlilla ja perinteillä lapsille ja nuorille viestittää ja mihin heitä kasvattaa? Katsomusneutraalia koulua tai yhteiskuntaa ei ole olemassakaan.  

Voisivatko piispat tehdä seuraavan kannanottonsa evankelisluterilaisen kirkon suhteesta ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon? Jospa se auttaisi selkiyttämään, onko kirkon yhteistyö koulun ja varhaiskasvatuksen kanssa uhka oppilaiden tasapainoiselle kehitykselle uhka vaiko peräti tuki?

Maria Kaisa Aula

@AulaMK

mariakaisa.aula@gmail.com