Kukapa nyt haluaisi todeta olevansa epäsopiva ihminen tehtävään, jota oli hoitanut suurella innostuksella. Joskus näin kuitenkin ihmiselle käy. Silloin on parempi hyväksyä tilanne ja avartaa katsetta. Mitä muuta elämässäni on ? Irti päästäminen on vapauttavaa.

Mitä huomasin kun päästin irti?

Huomasin, että olin jo parin vuoden ajan unelmoinut elämääni uusia asioita, joille ei tähän mennessä ollut ollut riittävästi tilaa. Olin elvyttänyt nuoruuden musiikkiharrastusta, mennyt hyvinvointikirjoittamisen ja elämänkertakirjoittamisen kursseille, kouluttautunut mindfulness -ohjaajaksi, hakeutunut pyhän tilan levossa- ohjaajakurssille.

Kävin alkusyksystä jopa yliopistolla Helsingissä valtiotieteellisen yhdistyksen juhlissa ja hoksasin että lisensiaattityöni aineistot ovat entisen kollegan kirjahyllyssä. Sovittiin, että haen ne pois. Aloin ideoimaan mielessäni väitöskirjan teemaa.

Paikallisessa yhteisössä, Ilmolahden kylällä, yhdessä tekeminen on todella palkitsevaa. Täällä voi ajatella isosti ja toimia paikallisesti sekä nähdä kättensä työn jäljen. Kohtuullisuus ja ”pieni on kaunista” – ajattelu vetoaa minuun. Maailma voi muuttua kotikylästä käsin.

Mitä oikeasti haluan ?

Elämäni eri kerrosten ”arkistot” tuntuivat keskustelevan keskenään ja hakevan suuntaa. Minulla on ollut aina monta rautaa tulessa. Mutta mihin oikeasti haluan energiani suunnata?

Puolisoni on jo eläkkeellä ja on kaivannut minua yhteisiin tekemisiin. Nautin elämästä hänen kanssaan.

Isäni on 94-vuotias ja muistisairaus on alullaan. Äidin kohdalla en ehtinyt hänen elinaikanaan puhumaan tarpeeksi. Tein tiliä hänen kuolemansa jälkeen kirjoittamalla. Isä on vielä elossa.

Äidin siskolla on paljon muistoja heidän lapsuudestaan, joihin haluaisin perehtyä. Haluaisin ymmärtää enemmän äitini elämää ja sitä, mitä olen häneltä perinyt. Hän oli todella vastuun- ja velvollisuudentuntoinen ihminen.

Mielessäni on tänä vuonna monta kertaa häivähtänyt kysymys – milloin ehdin ”klousaamaan” elämäni? Tekemään tiliä, raivaamaan arkistot, muistelemaan, päättelemään, siirtämään lapsilleni. Mietin mitä sydämeni näillä kysymyksillä minulle haluaa kertoa? Mitä satoa korjaan?

Kaikella on aikansa

63-vuoden iässä ymmärrän oman aikani pään tulevan. Kaikella on rajansa ja kaikella on aikansa. Keho kertoo, että varaosilla mennään.

Olen tainnut huokaista ilmoille sanattoman rukouksen – päästä minut irti liioista velvollisuuksista että voin toteuttaa unelmiani!

Kun politiikan tunnemyrskyn hyökyaalto oli pyyhkinyt ylitseni, huomasin olevani äärimmäisen huojentunut. Minun ei tarvitse vastata Keski-Suomen hyvinvointialueen asioista. Tekemäni työ ei mennyt hukkaan vaan siitä on hyvä toisten jatkaa.

Toki edelleen aluevaltuutettuna teen parhaani, että ihmiset luottaisivat palveluihin ja pystyisivät niihin vaikuttamaan. Lähiyhteisöt, osallisuus ja paikallisuus ovat nyt sote-kuvioissa aliarvostettuja. Senkin aikaa tulee.

Sadonkorjuun aika?

Koen jonkin elämänympyrän sulkeutuvat. Saan mahdollisuuden ottaa rauhallisemmin. Aika monta pikamatkaa on tullut juostua ja pidettyä monia palloja ilmassa yhtä aikaa. Aloittaisiko ensi vuosi elämässäni sadonkorjuun ajan?

Maria Kaisa