Olen iloinen siitä, että Marinin hallituksen tasa-arvo – ohjelma on avartunut tunnistamaan erilaisia ihmisten asemaan ja olosuhteisiin vaikuttavia tekijöitä. Sen lanseeraama uusi käsite, intersektionaalisuus, tarkoittaa minulle tasa-arvoymmärryksen laajentumista.

Virallisessa tasa-arvo politiikassa tunnistetaan nyt, että ”sukupuolen ohella sosioekonominen tausta, asuinpaikka, alkuperä, perhetausta, koulutus, ikä vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuoli-ilmaisu vaikuttavat samanaikaisesti yksilön asemoitumiseen yhteiskunnassa”.  

Tasa-arvoa ei siis määritellä pelkästään sukupuolen perusteella.

Tämä on tärkeä edistysaskel. Hyvin harva arjessaan, etenkään Suomessa, ajattelee itseään vain sukupuolensa edustajana.  Monenlaiset tekijät risteävät ja tuottavat eri ihmisten kohdalla erilaisia vahvuuksia ja toisaalta uhkatekijöitä yhdenvertaisuudelle. Kaikkea ei myöskään voi määritellä ulkoapäin vaan ihmisen oma kokemus on ensi sijalla siinä, tunteeko olevansa yhdenvertainen vai  ei.

Suomessa on sukupuolten tasa-arvossa päästy jo siinä mielessä pitkälle, että meillä on mahdollista ja tarpeen kiinnittää huomiota myös muihin eriarvoistaviin tekijöihin. Koulussa lasten oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta sukupuoli on yksi huomioon otettava tekijä.  Esimerkiksi lasten yksinäisyyden kokemukseen, kiusaamiseen tai ryhmästä pois sulkemiseen koulussa ja vapaa-aikana vaikuttavat tutkimusten mukaan vaikkapa etninen tausta, vammaisuus, vanhempien tausta tai sukupuolinen suuntautuminen enemmänkin kuin sukupuoli.  Sukupuolten tasa-arvo on tärkeä asia mutta laajempi tasa-arvo on montaa muutakin asiaa.

Ei toki naisten oikeudetkaan ole itsestäänselvyyksiä. Onneksi naisten ja tyttöjen oikeuksia kyseenalaistavat poliittiset voimat eivät ole saaneet Suomessa jalansijaa. Kansainvälisesti tilanne on toinen ja siksi on tärkeää, että kehityspolitiikassa Suomi tukee naisten ja tyttöjen oikeuksia maailmalla. Mitä parempi on naisten ja miesten tasa-arvo koulutuksessa, työelämässä sekä terveys- ja perhelainsäädännössä, sitä paremmin köyhät maat pääsevät myös taloudessaan vauhtiin. Siitä on hyvät kokemukset Suomesta vuosikymmenien varrelta.

Voidaanko yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolait yhdistää?

Enteileekö hallituksen tasa-arvo –ohjelma mahdollisesti sitä, että Suomessa päästäisiin entistä tehokkaammin puuttumaan moniperustaiseen syrjintään sekä edistämään yhdenvertaisuutta?

Jospa meilläkin ollaan kypsymässä näkemään sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden yhtymäkohdat myös lainsäädäntö- sekä viranomaisorganisaatioiden tasolla?  Sukupuolten tasa-arvon ja muun yhdenvertaisuuden edistämisellehän on meillä erilliset lait, viranomaiset, ihmisoikeusinstituutiot, neuvottelukunnat,  ohjelmaprosessit ja hallinnon organisaatiot.

Ihmisten kannalta ongelmiin puuttumista voisi edesauttaa se, että sukupuolen ja muiden syiden perusteella tapahtuvan syrjinnän valvonta kuuluisi samalle viranomaiselle. Myös lainsäädännön valmistelussa olisi hyödyksi osaaminen, joka tukee yhdenvertaisuusarviointia eikä pelkästään sukupuolivaikutusten arviointia. Nythän sosiaali- ja terveysministeriössä on erikseen tasa-arvoyksikkö sukupuolten tasa-arvo-asioiden edistämistä varten mutta vastaavaa toimijaa ei  ole yhdenvertaisuus – näkökulmalle.  En siis ole sukupuolten tasa-arvo – arviointia vastaan ollenkaan vaan näen että muutakin tarvittaisiin sen rinnalle.  Työlle tarvitaan myös riittävät resurssit.

Ruotsissahan on jo menty kokonaisvaltaisempaan ajatteluun eli yhdenvertaisuus- ja  sukupuolten tasa-arvolainsäädännöt on yhdistetty ja myös näitä valvovat viranomaiset koottu yhteen. Monessa muussakin Euroopan maassa suunta on ollut sama.  Suomessa lainsäädännön vaikutusarvioinnin laadun parantaminen vaatisi parempaa osaamista ihmisvaikutuksista niin, että ihmisten erilaisuus ja moninaisuus osataan ennakoida.

Suomessa tämä eurooppalainen suunta on tähän mennessä minun käsittääkseni kilpistynyt sukupuolten tasa-arvo – toimijoiden vastustukseen. Sen käsityksen aikanakin saa raportista, jossa on koottu lausunnot yhdenvertaisuuslain uudistamisesta toistakymmentä vuotta sitten eli vuosina 2007-2008. Tuolloin esillä oli lakeja ja viranomaisia kokoava vaihtoehto, jossa olisi tavoiteltu moniperustaisen syrjinnän ehkäisemisen ja kokonaisvaltaisen yhdenvertaisuuden edistämisen kannalta  tehokkaampaa mallia.  

Hallituksen tasa-arvo- ohjelmassa intersektionaalisuus jää vielä aika lailla julkilausumatasolle. Asioita tarkastellaan edelleen pääasiassa sukupuolinäkökulman kautta.  Muista näkökulmista mainitaan useimmiten maahanmuuttajuus. Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteissa on laajempaa saavutettavuus –näkökulmaa. Tosin siellä lasten tasa-arvo- tavoite rajautuu pelkästään oppimistuloksiin. Missä on laajempi lasten hyvinvoinnin näkökulma?

Mielenkiintoista on nähdä tuoko hallituksen tasa-arvoselonteko aikanaan avartumiseen vauhtia?

Lapsen oikeuksien näkökulma on ollut aina monipuolinen

Lapsen ihmisoikeuksien näkökulmasta ”intersektionaalisuus” on tuttua asiaa jo pitkältä ajalta. Päätösten lapsivaikutusten ja lapsen edun arvioinnissa pitää ottaa huomioon erilaisten lasten moninainen tilanne: sukupuoli, uskonto, sosiaalinen tausta, varallisuus, vammaisuus, etninen tausta, ihonväri, sekä vielä vanhempien tausta sekä monet muut tekijät.  

Lapsiin kohdistuva syrjintä on todella usein moniperusteista eli ikään sekä johonkin muuhun perusteeseen liittyvää.  Yleisintä ikään perustuvaa lasten syrjintää on se, että heidän mielipiteitään ja kokemuksiaan ei selvitetä heitä koskevan päätöksenteon tueksi.  Perustuslaki kuitenkin tähän velvoittaa.  Moniperusteisen syrjinnän kohteeksi joutuvat useimmin sosiaalisesta turvattomuudesta ja aineellisesta köyhyydestä kärsivät lapset.

Lakien sekä päätösten lapsivaikutusten arvioinnissa on erittäin toimivaa pohtia asiaa erilaisten ja eri taustaisten lasten ja nuorten kannalta. Onko ehdotettu ratkaisu toimiva myös vammaisten lasten kannalta? Entä pienituloisten perheiden lasten kannalta? Entä kauempana asuvien lasten kannalta? Siinä mielessä ”intersektionaalinen” ajattelu on hyvin tuttua, kun kootaan arviota lapsen edun toteutumisesta esimerkiksi jonkun kunnan lapsiväestön kannalta.

Onko kyse siis tasa-arvopolitiikan avartumisesta?

Moniperustaisen syrjinnän rajaaminen feministiseksi projektiksi ei ole mielestäni järkevää.  ”Feminismi” – sanan  herättämiä reaktioita viestin vastaanottajissa on hyvin vaikea hallita. Osalle käsite on lähtökohtaisesti kielteinen, toisille taas ehdottoman myönteinen. Hyvä että hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa ei tätä käsitettä käytettykään.

Itse ymmärrän feminismillä naisten ja miesten tasa-arvon edistämistä. Jonkin sortin feministi olen varmaan itsekin. Itse olen toiminut mm. sukupuolitietoisen budjetoinnin hyväksi. Poikani kokee epätasa-arvoksi sen, että tytöillä ei ole velvollisuutta mennä armeijaan.

Alkuperäiset feministit taisivat olla erityisesti ”naisasianaisia” koska naisten asemassa on ollut niin paljon korjattavaa, äänioikeudesta lähtien.  Lainsäädäntö on Suomessa vuosikymmenten myötä uudistettu tasa-arvoiseksi.

Sitten aikaa myöten hoksattiin, että miehetkään eivät aina ole etuoikeutetussa asemassa.  Miehilläkin on nyt oikeus vaikkapa vanhempainvapaisiin. Lähisuhdeväkivaltaa on sekä naisiin että miehiin, tyttöihin ja poikiin kohdistuvaa. Pojat eivät pärjää koulussa yhtä lailla kuin tytöt. Miesten odotettu elinikä on Suomessa naisia alempi.

Perinteistä sukupuolten tasa-arvon mies/nais-ajattelua haastoivat 2000-luvulla myös sukupuolten moninaisuus sekä sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen. Nykyinen tasa-arvo-lainsäädäntö kattaa myös näihin perustuvan syrjinnän ehkäisyn.

 Intersektionaalisessa tasa-arvo -ajattelussa näkökulma on siis laajentunut myös muihin ihmisen asemaa määrittäviin tekijöihin kuin sukupuoleen. Eli muillakin asioilla on merkitystä. Se on hyvä suunta.

Jään kuitenkin pohtimaan, että kenen näkemykset siis ovat laajentuneet?

Leena-Maija Rossi ja Kristiina Brunila HS vieraskynässä 4.7.2020 puolustavat ”intersektionaalisen feminismin” käsitettä. He korostavat että on tärkeä ymmärtää, että ei pelkkä sukupuoli tai mikään muukaan yksittäinen tekijä riitä selittämään sitä miten meitä kohdellaan yhteiskunnan jäseninä. Intersektionaalisuus auttaa heidän mukaansa ymmärtämään elämän monimutkaisuutta. He viittaavat pääasiassa nais- ja sukupuolen tutkimuksen suuntaan.  Eli kyse on nais- ja sukupuolentutkimuksen näkemysten avartumisesta?

Kaikki päättäjät tai tutkijat eivät kai tähän astikaan ole lähestyneet yhdenvertaisuutta, oikeudenmukaisuutta tai ihmisten arjen kokemuksia pelkästään sukupuolinäkökulmasta. Yhdenvertaisuuden tai vaikkapa lapsen oikeuksien näkökulmasta moniperusteinen syrjintä ja ihmisten asemaan vaikuttavien erilaisten asioiden huomioiminen on tuttu asia.

Juuri tätä ajattelun avartumista olen sukupuolten tasa-arvo – toimijoilta odottanutkin.  Ihmisoikeuksien edistämisessä on tärkeä päästä lintuperspektiviin siinä mielessä, että ei ajatella asioita vain yksittäisten ulottuvuuksien vaan ihmisten arjen ja kokonaisen ihmisen kautta. Lapsen oikeuksien ajattelussa tästä on muistuttanut jo pitkään se yksinkertainen hoksautus että vammaiset lapsetkin ovat ensisijaisesti lapsia, iloinen, suruineen, toiveineen ja unelmien.

Siilojen ylittämisen tarvetta on siis monella suunnalla. Tasa- arvo-ohjelma on askel hyvään suuntaan.

Maria Kaisa Aula